Tervetuloa Erkki Miettinen Oy:n nettisivuille
Tuotevalikoimamme käsittää monia uusia innovatiivisia tuotteita.
Roskarenki oli viime vuoden menestystuote kodin remonttiin, puutarhan puhdistamiseen ja moneen muuhun roskien keruuseen.
Minigarden on hyvä lahja merkkipäivänä henkilölle, joka nauttii tuoreista yrteistä tai salaateista.
Uutuustuotteena kauniita hologrammikiekkoja puutarhan koristeeksi tai "linnunpelättimiksi". Katso "Tuotteet / Puutarhakoristeet" siellä on paljon muitakin kauniita koristeita, kuten kristallikierteitä omaksi iloksi tai lahjaksi ystäville.
0. Viherpeukalon essu
Viherpeukalon essu on hyvä apu puutarhassa suoritettaviin tehtäviin, syksyn sienimetsään tai moneen tarpeeseen, joka ei vielä tule mieleenkään.
Tutustu viherpeukalon essuun kohdassa Tuotteet / Viherpeukalon essu

1. Kasvien suojahuput
Kasvien suojahuput ovat oivallisia suojia puutarhan puille. Suojahuppuja on saatavilla eri kokoisille puille, S, M, L, XL, ja XXL.
Tutustu niihin tarkemmin kohdassa Tuotteet / Kasvien suojahuoput.
2. Joulukuusen "pukupussit"
Joulukuusen pukupussi on hyvä suoja joulukuusen tai muun suuren kasvin kuljettamisessa.
Tutustu niihin kohdassa Tuotteet / Joulukuusen pukupussit
3. PIHAPIIKA - harava talikko yhdistelmä
PIHAPIIKA tekee kaikkea, mitä yhdellä työkalulla voi tehdä. Se on harava, talikko ja lapio samassa varressa.Se on hollantilainen patententoitu tuote ja nimeltään GOLDEN GARK
Tutustu tarkemmin tuotteeseen kohdassa "Tuotteet / PIHAPIIKA".
Nyt on taas kevät ja PIHAPIIKA oli tehokas työkalu lehtien haravoinnissa ja roskien keruussa.
4. Minigarden kasvatuslaatikot
Siirry suoraan Minigardenin omille nettisivuille: www.mini-garden.fi.
Minigardenista saat rakennettua mielenkiintoisen yrittipuutarhan tai kukka-asetelman. Muista, se on myös hyvä lahja ystävälle.
(Kevään 2011 orvokit nauttivat aamuauringosta minigardeniin istutettuna.)
5. Puutarhakoristeet: kristallikierteet, tuulikellot ja tuulihyrrät
Ne ovat uudentyyppisiä puutarhan ja sisätilojen katseenvangitsijoita.
Tuotteita on monia eri malleja, voit tutustua niihin parhaiten päämiehemme nettisivuilla, www.ironstopuk.com.
Kristallikierteet, tuulikellot ja tuulihyrrät on esitelty kohdassa "Tuotteet/ Puutarhakoristeet"

Kristallikierre, tuulikello tai tuulihyrrä on erikoinen ja mieleenpainuva lahja ystävälle tai kaunis matkamuisto tai tuliainen kotiin.
Kysy tuotteita, mitä on suoraan saatavilla varastotamme erikoihinnoilla
6. Roskarengit
Roskarenki on uusi ja yksinkertainen innovatiivinen tuote. Se korvaa ylimääräiset kädet, eli se pitää jätesäkin käyttövalmiina ilman apuvoimia.Sen käyttömahdollisuudet ovat rajattomat, puutarhaan, remonttiin, toimistoon, juhliin jne.
Roskarengin kuvaus ja hinnat, sekä paikalliset jälleenmyyjät löytyvät kohdasta "Tuotteet / Roskarengit".
Roskarenki puutarhassa ja moni on hankkinut sen jo moneen muuhunkin tarpeeseen.
Roskarenki on paras apulainen kesän puutarhajuhlissa, pidoissa jne. Se ottaa vastaan kaikki kertakäyttöastiat, kaljatölkit ja ruoanjätteet.
7. GardenGuard-kasvitunnelit
Kasvitunnelit suojaava kasvit puutarhassasi tai viljelypalstalla, tuholaisilta eläimiltä, auringon poltteelta, pakkaselta tai antavat riittään lämmön vaativimmillekin kasveille. Ne on helppo asettaa paikoilleen, ne voidaan varastoida pieneen tilaan, niitä voidaan laajentaa.
Kasvitunneleita on saatavilla 3 eri mallia: YLEISVAHTI, PAKKASVAHTI ja LÄMPÖVAHTI.Kaikkiin malleihin on saatavilla lisäksi jatko-osat.
Kesän tuholaiset, linnut, jänikset, etanat, kaalitoukat jne. uhkaavat viljelyksiä jatkuvasti. Siis hanki kasvitunneli estämään aikaansaannostestesi tuhoutuminen. YLEISVAHTI SUOJAA koko kasvukauden.
Kasvitunneleiden kuvaus ja hinnat löytyvät kohdasta "Tuotteet / Kasvitunnelit".
